
Torstaina 2. elokuuta, kun jo parin päivän ajan oli ukkosenilma uhannut kastella meidänkin pientä taloamme, salamat valaisivat taivasta meilläkin. Me Helyn kanssa käytiin päivän mittaan useaan otteeseen ihmettelemässä painostavaa ilmaa ja taivaalle kerääntyviä pilviä, kun Hely valmistautui pentujensa syntymään. Kun taivas 18-aikoihin illalla viimein räjähti kunnolla aivan saunatupamme takana, alkoi Hely ponnistaa. Ei se ukkosta pelkää, ei näistä meidän eläimistä kukaan sitä pelkää, mutta sattumalta tuolloin alkoivat tytön työntöpoltot. Ulkona leimusi upeat salamat ja ukkonen jyrisi kun ensimmäinen pienokainen syntyi klo 18:45. Sadetta ei lopulta meillä saatu nimeksikään, mutta tuuli ja salamoivat pilvet kulkivat talon yli sillä välin kun Hely, Kevätaurinko, synnytti neljä poikaansa ja yhden tyttären. 10 km pohjoisempana oli vettä tullut senkin edestä, kuten viereisestä Teron ottamasta kuvasta voidaan todeta.

Pennut ovat kaikki saaneet hyvin painoa ja tissille löytyy tie jo varsin mallikkaasti. Tasaisen kokoinen ja tomera pentue, joka saanee nimensä syntymäpäivänään vallitsevan myrskyisän ilman mukaan. Tarkemmat nimet on vielä mietinnässä, mutta teemana tällä pesueella tulee olemaan jonkinlainen myrskyinen ilma.
Hely on tyytyväisen oloinen äitiliili. Ulos pyytää jo kun tarve tulee ja siellä vahtii, ettei kukaan ulkoa pääse sisälle ilman että hän huomaisi samalla kun tekee välttämättömimmät tarpeensa. Ylpeältä vaikuttaa ja huolellisesti hoivaa pienokaisiaan.
Hipsu, jolle itselleenkin on tulossa pentuja alkavalla viikolla, on pennuista hyvin innoissaan. Niin kuin Allikin. Laku sitä vastoin tuntee itsensä petetyksi, kun Hely ei suostu hänen kanssaan leikkimään vaan nyhjöttää boksissaan omituisten, vikisevien kääryleiden kanssa. Ja murisee Lakulle, kun se yrittää käydä boksin vieressä katsomassa mikä siellä nyt niin mielenkiintoista voi olla. Meillä on muille eläimille esitelty uudet tulokkaat aina pian syntymän jälkeen ja estetty muutoin niiden pääsy emon ja pentujen luokse siihen asti kunnes pennut itse poistuvat pentulaatikostaan.
Pentujen isä on Olazza Shamir Mari Niemisen Bhu Laen’s kennelistä ja syntyneiden pentujen sukutaulu on nähtävissä oheisessa kuvassa sekä tarkemmin Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä.