Lokakuun loppupuolella mukava joukko tipsukasvattajia kokoontui hotelli Scandic Espooseen kuuntelemaan esityksiä ja keskustelemaan koirien ja erityisesti tiibetinspanieleiden terveydestä. Täytyy sanoa, että kattaus oli loistava. Filosofian tohtori (FT) Kirsi Sainio Kennelliitosta, eläinlääketieteen tohtori (ELT) Anu Lappalainen Helsingin yliopistosta sekä eläinlääketieteen lisensiaatti (ELL) Päivi Vanhapelto pitivät erinomaiset esitykset koirien terveydestä. Lisäksi tutkija Kaisa Kyöstilä Helsingin yliopistolta Hannes Lohen tutkimusryhmästä kertoi tiibetinspanieleiden geenitutkimuksesta ja erityisesti rodun munuaisprojektista. Lisäksi rodun erikoistuomari Marja-Terttu Kallio kertoi tiibetinspanielin ulkomuodosta ja rakenteesta, jota kuulemassa oli myös joukko tuomarioppilaita.
Olen koostanut tähän keskeisiä asioita ensimmäiseltä päivältä. Jatkan aiheesta vielä ainakin toisen postauksen verran lähiaikoina.
Geenitutkimuksesta
FT Kirsi Sainio kertoi heti lauantaiaamusta koirien genetiikasta ja ominaisuuksien periytymisestä. Tämä on aina yhtä mielenkiintoinen aihe. Kissankasvattajien koulutuksissa olen näitä perinnöllisyysasioita kuunnellut monesti ja tietysti Kennelliiton kasvattajakursseillakin asiaa on käsitelty, mutta aina vaan löytyy asioita ja näkökulmia, mitä tällainen maallikko ei ole tullut ajatelleeksi. Yksi ehdottomasti tässä esityksessä mieleen jääneistä uusista asioista oli se oivallus, että koirilla tosiaan on 78 kromosomia ja näistä on mahdollista muodostua yli 274 miljardia erilaista yhdistelmää sukusoluihin! Siis 274 MIRJARDIA vaihtoehtoa! Sattumuksella on suuri merkitys kasvatuksessa, koska kukaan kasvattaja ei pysty hallitsemaan sitä, mitkä geenit hänen pentuihinsa lopulta periytyvät. Varsinkin kun eri geenialleelit periytyvät toisistaan riippumatta. Varsinkin kun tähän lisätään vielä epigenomien vaikutus kokonaisuuteen: emon ruokinnan vaikutus, miten emo hoitaa pentujaan, millaista stressiä emo ja pennut kokevat, mahdolliset ympäristömyrkyt ja lääkeaineet jne. Tällaista epigeneettisen muistin vaikutusta koiran kehitykseen ei vielä tunneta kovinkaan hyvin.
Geenit kiinnostavat kasvattajia tänä päivänä siitäkin syystä, että jatkuvasti kehitetään koirillekin uusia geenetestejä, joita kasvattajat voivat hyödyntää omassa kasvatustyössään. Vaikka mahdollisia yhdistelmiä tosiaan on tuo 247 miljardia, voidaan tiettyihin asioihin koittaa kuitenkin vaikuttaa. Erityisesti silloin, kun löydetään tiettyyn sairauteen liittyvä geeni ja pystytään kehittämään siihen sopiva geenitesti. Tiibetinspanileilla näitä testejä ei juurikaan ole, ainoa luotettava testi tällä hetkellä on PRA3-testi, joka perustuu löydettyyn geeniin, jonka tiedetään aiheuttavan tuota ikävää silmänpohjan progressiivisesti etenevää verkkokalvon surkastumasairautta, joka sokeuttaa koiran. PRA3-geeni kuitenkin selittää vain 2/3 näistä silmäsairauksista. Oletettavasti nämä loput 1/3 tapauksista on joko jonkun muun, vielä löytämättömän geenin aiheuttamia – tai sitten monen geenin yhdessä aiheuttamia.
Koirilla on n. 19300 geeniä ja n. 500 tunnettua (ja nimettyä) sairautta. Näistä sairauksista jo noin puoleen on olemassa geenitesti ja lisää tutkitaan jatkuvasti. Virallisia geenitestejä nämä eivät kuitenkaan kaikki ole. Viralliseksi ne katsotaan Suomessa siinä vaiheessa, kun Kennelliitto on ne hyväksynyt virallisiksi testeiksi. Rotujärjestöt voivat hakea haluamiaan geenitestejä virallisiksi, jolloin se voidaan saada myös rodun omaan PEVISAan (= PErinnöllisten VIkojen ja SAirauksien seurantaohjelma). Jotta testistä tulisi virallinen, sen täytyy olla riittävän luotettava ja testin pitää olla kaikkien saatavilla. Tämä tarkoittaa, että testiä pitää tarjota joku kaupallinen toimija.
Näytteeksi kelpaa käytännössä mikä tahansa näyte, josta saadaan eristettyä DNA:ta. Joissain näytteissä tosin DNA ei ole riittävän laadukasta, joten Kennelliiton virallisessa ohjeessa on näytteiksi määritelty verinäyte ja irtosolunäyte. Varsinkin irtosolunäytteitä voi itsekin ottaa, mutta yleensä testi ei täytä virallisen testin vaatimuksia, ellei testiä ole ottanut virallinen testaaja (Kennelliiton nimeämä testin ottaja tai eläinlääkäri).
Kennelliiton määrittämät viralliset laboratoriot tallentavat testien tulokset suoraan sähköisesti jalostustietojärjestelmään. Omistaja voi jatkossa itse päättää haluaako hän sellaiset tulokset näkyviin koiransa tietoihin Jalostustietojärjestelmään, jotka eivät kuulu PEVISAn mukaisiin testeihin. Suomessa toimivia virallisia laboratorioita on Genoscoper, Movet sekä Laboklin. Lisäksi on joitain ulkomailla toimivia yhteistyökumppaneita kuten brittiläinen Animal Health Trust (AHT).
Genoscoper tekee MyDogDNA-testipaneelia, joka sisältää useita erilaisia geenitestejä. Näistä Kirsi Sainion mukaan kaksi on erittäin tärkeitä kaikille koirille rodusta riippumatta: DNA-tunniste ja polveutumismääritys. Polveutumismääritys on tärkeä siitä syystä, että ilmeisesti kaikissa roduissa ei sukutaulut pidä täysin paikkaansa. Jo yhdenkin yhdistelmän merkitseminen jalostustietojärjestelmään väärin aiheuttaa vääristymää sukutauluihin.
Hampaiden periytyminen koirilla
Kirsi Sainion toinen aihe käsitteli koirien ja erityisesti tiibetinspanieleiden hampaita ja niiden periytymistä. Hammaspuutokset ovat lähes aina perinnöllisiä. Vain muutamia poikkeuksia tunnetaan. Paljon on puhuttu tipsujen hammaspuutoksista ja myös tuomarit ovat alkaneet mainitsemaan näistä arvosteluseteleissä. Valitsemalla jalostukseen koiria, joiden hampaat ovat kunnossa. Koiralla kuuluisi olla 42 pysyvää hammasta. Maitohampaita on vähemmän, niitä on vain 28.
Hampaat kehittyvät jo sikiökehityksen aikana. Hampaat syntyvät samojen geenien aikaansaamina ja samanlailla kuin lintujen nokatkin. Hampaat kehittyvät suun pinnan epiteelistä. Periaatteessa niin ihmisellä kuin koirallakin on hampaiden aihiot olemassa jo syntyessään vaikka ne myöhemmin vasta puhkeavatkin. Maitohampaat puhkeavat pennuille muutaman viikon iässä ja vaihtuvat pysyviin hampaisiin 4-6 kuukauden iässä. Maitohampaita on aina vähemmän kuin pysyviä hampaita.
Hampaat ja purenta kehittyvät pennun kasvaessa. Hampaiden järjestykseen ja purennan kehittymiseen pystyy vaikuttamaan antamalla pentujen järsiä mahdollisimman paljon kasvun aikana. On siis täysin luonnollista, että koiranpennut tietyssä iässä haluavat järsiä ihan kaikkea.
Tiibetinspanielin rotutyypilliset luusto-ongelmat
ELT Anu Lappalainen piti meille erittäin mielenkiintoisen ja hyvän luennon tiibetinspanielin rotutyypillisistä luusto-ongelmista. Luennolla käsiteltiin erityisesti koiran rankaa, kyynäriä ja lonkkia.
Koiran rangassa muodostuu seuraavista osista:
- 7 kaulanikamaa
- 13 rintanikamaa
- 7 lannenikamaa
- 3 ristiluunikamaa (luutuneet yhteen)
- 6-23 häntänikamaa (yleensä n. 20 nikamaa)
Yleensä ongelmat ovat koirilla lanne-ristiluuliitoksessa. Siinä voi olla synnynnäisiä epämuodostumia, joista osa on haitallisia koirilla ja osa ei vaikuta sen elämään juurikaan. Esimerkiksi välimuotoinen lanne-ristinikama on nikama, jossa on sekä lanne- että ristinikaman piirteitä. Joissain roduissa nämä ovat yleisempiä kuin toisissa, mutta kaikissa roduissa näitä esiintyy. Tämä tällainen nikama on perinnöllinen, mutta harvemmin aiheuttaa ongelmia. Toisinaan tämä voi aiheuttaa lantion vääntymisen väärään asentoon, mikä johtaa nivelrikkoon lonkissa.
Kalkkeutuneet välilevyt ovat yleisiä kontrodystrofisilla koirilla, joihin myös tiibetinspanielit kuuluvat. Konstrodystrofia tarkoittaa ruston kasvuhäiriötä, joka on perinnöllinen luiden kasvu- ja luutumishäiriö. Häiriö aiheuttaa kääpiökasvuisuutta ja ruston kasvuhäiriö näkyy normaalia lyhyempinä jalkoina. Välilevyjen rappeutuminen saattaa tämän tyyppisen rodun koirilla alkaa jo muutaman kuukauden iässä.
Kalkkeutuneissa välilevyissä välilevyjen solut korvaantuvat rustosoluilla eikä sidekudossoluilla kuten normaalisti. Rustosolut voi kalkkeutua, mikä voidaan nähdä röntgenkuvissa. Kalkkeutuneet välilevyt eivät suoraan aiheuta ongelmia, mutta ne vaurioituvat helposti. Yksi seuraus on nk. Hansen I tyypin tyrä, joka estää selkäytimen hermostojen normaalin toiminnan. Tämä johtaa takajalkojen pettämiseen. Tämä on ollut äärettömän tyypillinen ongelma mäyräkoirilla ja tästä syystä vaivaa kutsutaan yleisesti nimellä mäyräkoirahalvaus. Mutta ongelma voi olla todellinen myös tiibetinspanieleilla.
Mäyräkoirahalvaus on vahvasti periytyvä vaiva ja jalostuksessa kannattaakin käyttää koiria, joilla on vain vähän kalkkeutumia välilevyjensä väleissä. Mäyräkoirilla on saatu tällä periaatteella erittäin hyviä jalostustuloksia aikaiseksi.
Kuvaamisen suhteen koiran paras ikä on 2-3,5 vuoden iässä. Jos epäilee koirallaan olevan tällaisia ongelmia, niin yksi selkeä merkki on se, ettei koira mielellään hypi sohvalle tai muualle korkeammille paikoille. Tiibetinspanielit eivät kuulu aiheeseen liittyvän IDD-lausuntojen piiriin ainakaan tällä hetkellä. Kaikkiaan tipsujen selkiä on hyvin vähän kuvattu eikä siis ole riittävää otosta rodun yleisemmästä terveydentilasta tämän asian suhteen.
Kyynärvarren rakenteesta puhuttiin myös. Lyhytjalkaisilla koirilla esiintyy kyynärniveldysplasiana inkongruenssia. Dysplasialla tarkoitetaan kehityshäiriötä, tässä tapauksessa juurikin kyynärnivelen kehityshäiriötä.
Inkongruenssilla taas tarkoitetaan kehityshäiriötä, joka on seurausta siitä, kun kyynärluun alapään kasvulinja sulkeutuu ennenaikaisesti. Tämä aiheuttaa sen, että kyynärluun pituuskasvu loppuu, mutta värttinäluu jatkaa kasvuaan. Inkongruenssi tarkoittaa nivelten/nivelpintojen epäyhdenmukaisuutta.
Inkongruenssi ei näy Kennelliiton virallisissa kyynärniveldysplasiakuvauksissa. Tästä johtuen monilla kuvatuilla tipsuilla kyynärlausunnot ovat puhtaat, mukaan lukien omat koirani. En taida enää jatkossa näitä kuvauttaa. Tipsuille sopivampi kuvaustapa on jo kehitetty, mutta sillä ei ole Kennelliiton siunausta. Siksi siitä ei voi vielä saada virallisia lausuntojakaan. Ehkä aikanaan.
Lonkkanivelen kasvuhäiriöstä eli lonkkadysplasiasta puhuttiin myös. Samoin kuin monet luustohäiriöt myös lonkkanivelten kasvuhäiriöt ovat polygeenisiä vaivoja joihin vaikuttaa useiden eri geenien lisäksi myös ympäristötekijät. Lonkat luokitellaan A, B, C, D ja E -lonkkiin, joista A ja B ovat terveitä ja loput enempi tai vähempi viallisia. Tiibetinspanieleita on kuvattu varsin vähän, mutta kuvatuista tipsuista hieman yli 50% on terveet lonkat (A tai B) ja loput ovat lonkkavikaisia. Tilanne on sikäli hyvä, että terveitä yksilöitä on paljon. Huono tilanne on siitä näkökulmasta, että kuvattuja koiria on todella vähän. Läheskään kaikkia jalostuksessa käytettäviäkään koiria ei ole testattu. Esimerkiksi polygeneettisyyden vuoksi indeksi olisi hyvä mittari tipsuillekin, mutta se vaatisi huomattavasti enemmän kuvattuja koiria rotuun. Hyvä asia on kuitenkin se, että lonkkakuvia on viime aikoina ruvettu ottamaan ehkä hieman aikaisempaa enemmän.
Mistä sitten tietää, onko pennun lonkat kunnossa vai ei. Anun mukaan ei oikeastaan mistään muuta kuin kuvaamalla. Tosin pennun lonkkamaljat kehittyvät vasta muutaman kuukauden iässä, joten ihan pienellä pennulla tästä ei ole välttämättä apua. Muita oireita voi kuitenkin olla nähtävissä. Pentu voi olla esimerkiksi normaalia rauhallisempi ja vetäytyy mieluusti omiin oloihinsa leikkimään tai lopettaa leikkimisen huomattavasti aikaisemmin kuin muut. Myös ylösnousuja kannattaa seurata. Pieni vingahdus tai hankalan näköinen lähtö makuuasennosta liikkeelle voivat olla merkkejä lonkkaviasta. Ontumista sitä vastoin voi olla hankalampi havaita, jos vika on molemminpuoleista.
Vastaa