Kirsikkasilmä eli cherry eye on erityisesti nuorilla koirilla melko yleinen silmävaiva, mutta sitä esiintyy toisinaan myös vanhemmilla koirilla. Siinä silmän kolmas luomi, nk. vilkkiluomi tulehtuu ja pullistuu silmän sisäkulmaan. Pullistuma on usein punainen tulehduksen seurauksena josta se on saanut nimensäkin. Hyvin hoidettuna vaiva saadaan pois pysyvästi.
Tiibetinspanielin pennuilla kirsikkasilmä on melko tavallinen. Tyypillinen esiintymisikä on alle 1 vuotta. Kirsikkasilmä on tiibetinspanieleilla perinnölliseksi epäilty sairaus. Ilmeisesti periytyvää on taipumus, jolloin vaiva voi tulla esille sukupolvien takaa. Varsinaista tutkimustietoa tästä on tipsujen kohdalla varsin vähän.
Sairaudet ovat ei-perinnöllisiä, perinnöllisiä tai niiden epäillään olevan perinnöllisiä. Perinnöllinen sairaus on silloin, kun se on todistettu perinnölliseksi tieteellisessä julkaisussa tai silmäsairauden toteamiseksi on olemassa DNA-testi.
Perinnöllisyyttä epäillään mm. silloin, kun tapauksia on tarkasteltavassa rodussa enemmän kuin muissa roduissa ja tapaukset lisääntyvät rodun sisällä. Lisäksi perinnöllisyyttä epäillään, mikäli on havaittu, että tapauksia on enemmän toisilleen sukua olevilla koirilla. Vaivalla voi olla myös tyypillinen esiintymismuoto ja sijainti. Perinnöllisyyden puolesta puhuu myös se, että vaivan ilmenemisikä ja etenemisvauhti ovat tyypillisesti samankaltaisia rodun sisällä ja tapaukset muodoltaan samanlaisia kuin toisessa rodussa esiintyvä todistettavasti perinnöllinen sairaus.
Kirsikkasilmän hoito
Kirsikkasilmän hoito onnistuu kolmella tavalla.
- Luomen työntäminen takaisin paikoilleen paikallispuudutuksessa.
- Mikrokirurginen “paikalleen taskutus” on kirsikkasilmän leikkaus, joka on yleisimmin Suomessa tällä hetkellä käytetty menetelmä.
- Kyynelrauhasen ja vilkkuluomen poistaminen. Vanha menetelmä, jota enää ei juuri käytetä.
Näistä menetelmistä toinen on se, mitä tänäpäivänä eläinlääkärit pääasiassa suosittelevat. Ensimmäisen vaihtoehdon huonona puolena on monesti se, että luomi pullahtaa uudelleen paikoiltaan vielä saman päivän aikana kun se on paikoilleen käännetty.
Aiemmin käytettiin leikkaushoitona kolmatta esitetyistä vaihtoehdoista eli poistettiin kyynelrauhanen kokonaan. Tämä poisti luomen pullahtamisongelman, mutta jätti koiralle kuivasilmäisyyden. Se tarvitsee siis silmätippoja päivittäin koko loppuelämänsä.
Taskutusmenetelmässä luomi taskutetaan paikoilleen kirurgisesti. Kyynelrauhasta ei poisteta ja silmän normaali kosteutusjärjestelmä pysyy toiminnassa. Ennuste tässä menetelmässä on hyvä. On erittäin epätodennäköistä että vaiva haittaisi koiraa enää ikinä.
Vaikka kirsikkasilmä onkin varsin ikävän näköinen vaiva koiralla ja varmasti pelästyttää omistajan ilmestyessään, on se kuitenkin helposti hoidettavissa. Leikkauskaan ei ole niitä kaikkein kalleimpia leikkauksia. Hoitamaton kirsikkasilmä kuitenkin voi aiheuttaa koiralle pysyviä vaurioita silmään ja haitata sen elämää merkittävästi.
Käytetyt lähteet:
- Tiibetinspanielit ry:n Kasvattajapäivät 2018, ELL Päivi Vanhapellon luento koirien perinnöllisistä silmäsairauksista.
- Evidensia. Koiran cherry eye eli kirsikkasilmä.
- Tiibetinspanielit ry verkkosivut
Muista koiran terveyteen liittyvistä artikkeleista löydät koosteen tästä.
Vastaa