Miten valita hyvät koiran valjaat? Malleja on todella paljon erilaisia ja samoin valmistajia. Kaikkein tärkeintä valjaiden valinnassa on se, että ne ovat koiralle sopivan kokoiset. Tilaa pitää jäädä rinnan alle tulevan remmin ja koiran etujalkojen väliin siten, etteivät valjaat hankaa koiran etujalkoja kävellessä. Liian isoista valjaista taas koira pääsee karkaamaan pois. Sopiva mittari sopivalle valjaan kireydelle on oma käsi: valjaiden ja koiran väliin pitää mahtua pari sormea, mutta ei koko kättä.
Oikean mallinen ja kokoinen valjas myös jakaa koiran äkillisestä nykäisystä tai vetämisestä johtuvan paineen tasaisesti koiraan eikä se näin aiheuta koiralle vammoja kaulan alueelle. Valjasmalleja on erilaisia. Vedon tasaista jakautumista ajatellen paras valjasmalli on sellainen, jossa valjaista yksi osa menee etujalkojen välistä (niin sanottu Y-valjas). Tällöin vedosta aiheutuva paine jakautuu tasaisesti rintakehän ala- ja yläosaan eikä kaulan alueelle kohdistu suurta painetta.

Pennun valjaat
On huomattavaa, että samat valjaat eivät käy koiralle pennusta vanhukseksi. Tarve muuttuu koiran kasvaessa. Ensimmäiseksi hankittu valjaat tulee myös olla koiralle sopivat, jolloin säätövarat valjaissa on yksi keskeinen valintaperuste. Hyvistä valjaista pitää pystyä säätämään sekä rinnanympärystä mutta myös muita mittoja, jotta ne sopisivat pennulle mahdollisimman pitkään. Koira kasvaa normaalikokoiseksi luustoltaan noin vuodessa, mutta lihaksisto kasvaa vielä ainakin 2-vuotiaaksi asti. Koiran keho muuttuu hieman koko koiran elämän ajan, joten tarvikkeiden kuten valjaiden sopivuutta kannattaa tarkkailla aina välillä.
Pennuille kannattaa hankkia koulutustilanteita varten kaulapanta, jolloin kontakti koiraan saadaan paremmin hihnan kautta. Valjaat soveltuvat vapaampiin tilanteisiin sekä vaiheeseen, jossa koira jo on ohjaajansa hallinnassa hyvin.
Pienen tai ison koiran valjaat - valintakriteerit on samat
Koiralle valjasta valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota valjaiden mukavuuteen ja sopivuuteen. Liian isot ja raskaat valjaat haittaavat koiran liikkumista. Koiran koolla ei oikeastaan ole merkitystä, kun valjaita valitaan sikäli, että samat valintakriteerit pätevät pääsääntöisesti kaiken kokoisille koirille.
- Valjaan pitää olla sopivan kokoinen. Se ei saa hiertää esimerkiksi koiraa etujalkojen takaa. Koiran pitää pystyä liikkumaan valjaissa luonnollisesti.
- Koira ei saa päästä livahtamaan valjaista itse pois. Toisinaan meilläkin on ollut valjaita, joista koira on päässyt karkuun. Erityisesti meidän Hely-tipsumme on erityisen nokkela karkailemaan sekä pannoista että valjaista mikäli tulee siihen tulokseen, että haluaa jo kotiin. Kannattaa siis hankkia valjaat, joissa menee remmi myös etujalkojen välistä. Myös valjaan koko vaikuttaa istuvuuteen.
- Valjaiden pitää olla mukavat koiran päällä. Valjaat eivät saa hangata koiran turkkia tai ihoa rikki. Tähän vaikuttaa mm. valjaiden materiaalit ja itse tykkäänkin käyttää valjaita, joissa on pehmusteita. Lisäksi pitää huolehtia, etteivät valjaat ole liian kireällä, mutta eivät myöskään liian löysällä.
- Valjaiden tulee olla kestävät, jotta ne eivät hajoa kesken käytön. Hyvät valjaat kestävät pitkään aktiivisessa arkikäytössä. Mitä isompi ja vahvempi koira, sen enemmän kestävyydellä ja valjaiden ompeleilla yms. on merkitystä.
- Autoiluun valitaan toisenlaiset valjaat kuin lenkkeilyyn. Pääsääntöisesti ne on tehty eri tavoin ja autoiluun sopivat valjaat eivät välttämättä ole hyvät lenkkeilyvaljaat – tai toisinpäin. Tarkemmin autoturvavaljaista löydät artikkelista ” Koiran kuljetus autossa – poimi tästä vinkit turvalliseen automatkailuun”.

Parhaat koiran valjaat
Olen kerännyt tähän alle muutamia hieman erilaisia ja mielestäni toimivia valjaita eri kokoiset ja voimaiset koirat huomioiden.
Rukka Solid -valjaat ovat kestävät ja pehmeät aktiiviseen arkikäyttöön. Ne ovat sopiva valinta sekä aikuiselle että kasvavassa iässä olevalle koiralle. Ergonomisesti muotoiltu valjas on pehmustettu sisäpuolelta pehmeällä neopreemikankaalla, joka estää valjaita hankaamasta koiraa ulkoilun aikana.
Taluttimen voi kiinnittää valjaissa kahteen eri paikkaan. Normaalisti kiinnitys tehdään taaempaan lenkkiin, jolloin veto tulee koiraan valjaiden kautta tasaisesti. Mikäli koira vetää kovasti, voidaan kiinnitys laittaa etummaiseen renkaaseen, jolloin valjaat toimivat reaktiovaljaina.
Valjaita on eri värisiä ja niitä löytyy useita eri kokoisia pienistä koirista aina 70 kg painoisiin koiriin asti.
Rukka Solid -valjaat
- Kestävät valjaat aktiiviseen arkikäyttöön
- Sopii sekä aikuiselle että kasvavalle koiralle
- Pehmustettu sisäpuolelta neonpreemillä, mikä parantaa istuvuutta ja mukavuutta.
- Valjaiden selkäpuolella on kahva.
Hurtta Venture koiran valjaat ovat monikäyttöiset valjaat jokapäiväiseen ulkoiluun. Valjaat istuvat useille erimallisille koirille niiden hyvän säädettävyyden ansioista. Pehmustettu, leveä etuosa jakaa paineen isommalle alueelle, mikä tekee valjaista mukavat koiralle.
Valjaissa on etukiinnitys, mikä ansiosta valjaat toimivat myös vedonestovaljaina. Kun kiinnität hihnat eturenkaaseen, koiran rintamasuunta kääntyy kohti ohjaajaa mikäli koira vetää hihnassa.
Suositeltavaa käyttää talutinta, jossa on lukko molemmissa päissä. Esim.: Pro Dog heijastava Grip -monitoimitalutin. Toinen pää kiinnitetään valjaiden etuosan renkaaseen ja toinen valjaiden selkäpuolella olevaan renkaaseen.
Valjaissa on selässä kahva, jota voi hyödyntää treeneissä tai ohitustilanteissa.
Valjaita on saatavilla eri väreissä ja monelle erikokoiselle koiralle.
Hurtta Venture -valjaat
- Monikäyttöiset valjaat jokapäiväiseen ulkoiluun
- Pehmustettu leveä etuosa jakaa paineen isommalle alueelle mikä tekee valjaista miellyttävät päällä.
- Etukiinnityksen ansioista valjaita voi käyttää myös vedonestovaljaina.
- Valjaissa selässä kahva.
Cerberos Tactical -valjaat ovat laadukkaat ja erittäin kestävät valjaat, jotka on suunniteltu erityisesti voimakkaille koirille. Suunnittelu on tehty Suomessa. Suunnittelussa on huomioitu valjaiden ja valjaissa liikkumisen ergonomia ja kaikki materiaalit ja ratkaisut on valittu ja toteutettu laadukkaasti. Tästä syystä Cerberos -valjaita käyttävät myös Suomen Puolustusvoimat omilla koirillaan.
Cerberos valjaat kestävät todella kovaa vetoa ja kulutusta. Soljet ovat täysmetallisia ja ne kestävät sekä kovaa kulutusta että muuttuvia sääolosuhteita murtumatta. Taluttimelle on 3 vaihtoehtoista kiinnityskohtaa valjaissa (2 selässä ja 1 edessä), jolloin valjaita voi käyttää myös reaktiovaljaina.
Materiaalina valjaissa on käytetty laadusata 1050D -nailonia ja ne on ommeltu vahvistetuilla tikkauksilla. Sisäpinta on hengittävää mesh-kangasta ja valjaat on pehmustettu painekohdista. Selästä löytyy tukeva hallintakahva. Lisäksi valjaisiin on ommeltu heijastinta, joka lisää koiran näkyvyyttä pimeällä.
Valjaisiin voidaan kiinnittää myös lisäheijastimia, huomiovaloa, kakkapussikotelo tai ensiapulaukku. Nämä tuotteet löytyvät samasta tuoteperheestä.
Cerberos Tactical -valjaat
- Erittäin laadukkaat ja kestävät valjaat kovaan käyttöön
- Suunniteltu erityisen voimakkaille ja isoille koirille. (Kokoja myös keskikokoisille)
- Materiaalina laadukasta 1050D-nailonia.
- Pehmustettu sisäpinta ja istuva muotoilu.
[…] Koiran varusteet: Hyvät valjaat, talutushihna, koiran omat retkikengät (jos maasto on kivikkoista tai kuumaa) ja koiran kantoreppu, jossa on tarpeeksi tilaa ruoalle ja vedelle. Pienet koirat tuskin jaksavat kantaa omia eväitään ja vettään, mutta isommilta koirilta tämä onnistuu kyllä. Hyvistä valjaista löytyy oma artikkelinsa tästä blogista. […]