Pari viikkoa on mennyt kuin siivillä. Kirjaimellisesti meillä, koska Karavaanari-pentujen vauvaiän seuraamisen lisäksi meillä on huolehdittu mehiläisten sadon korjuusta ja talviruokinnasta. Pennut ovat tässä parissa viikossa oppineet hirmuisesti uusia asioita. Silmät ja korvat kun aukesivat suurinpiirtein tarkalleen kahden viikon kohdalla, hiljeni sekin vähäinen itku pentulaatikossa mitä siellä oli ollut. Emo ei enää päässyt karkuun ja…
Kenneltoiminta
Karavaanari-pennut syntyneet!
Aika rientää ja jälleen on edellisestä postauksesta kulunut luvattoman kauan. Aika hieman päivitellä meidän porukan kuulumisia tänne blogiinkin. Ehkä isoimpana uutisena meillä on Helylle syntyneet pennut! 11.-12.8. välisenä yönä Hely synnytti 7 pentua, joista yksi on tyttö ja loput poikia. Yksi pojista syntyi kuolleena, joten pentulaatikossa tuhisee kaikkiaan 6 reipasta pentua. Syntyneiden pentujen sukutaulu löytyy…
Pentujen kuulumisia
Pennut lähtivät omiin koteihinsa vuoden vaihteen molemmin puolin. Myös herra Livingstone löysi kotinsa tervehdyttyään ja voi omassa perheessään varsin hyvin. Hän sai nimekseen Patu. Ja sitten tuli korona. Koko maailma istuu nyt tuon pienen viruksen polvella ja syö sen kädestä. Meidän elämäämme täällä pienessä pirtissä tuo vaikuttaa siten, että itse olen kotona etätöissä, mutta Tero…
Pentulaatikolla väki vähenee
Pentulaatikko on hiljentynyt taas lisää tänä viikonloppuna, kun Böndet saavuttivat 8-viikon luovutusikänsä perjantaina ja muuttivat lopulta kaikki muut paitsi Taica maailmalle omiin koteihinsa. Böndet valloittivatkin Suomea melko laajalti, sillä yksi lähti Häneenlinnaan, toinen Paimioon ja kolmas Kemiin. Me toivomme kaikkea hyvää heille tuleviin elämiinsä. <3 Vilttitossu meni sijoitukseen Paimioon. Sen perheessä on ihmisten lisäksi myös…
Joulua ja muuttopuuhia
Meidän joulu oli tänä vuonna varsin terävähampainen ja pennuntäyteinen. Joulukuusta emme laittaneet ollenkaan olohuoneeseen, sillä se on meidän pentujemme valtakuntaa. Luultavasti mikään kuusi ei olisi selvinnyt pienten naskalihampaisten Tutkimusmatkailijoiden ja Böndejen joulujuhlinnasta. Mutta menee se joulu ilman kuustakin. Kinkkua ja muita jouluherkkuja on syöty. Koiratkin ovat saaneet maistaa kinkkua, mutta vain vähän. Se on liian…
Kuvauspäivän kuulumisia
Tänä viikonloppuna on pennuilla käynyt paljon vieraita, erilaisia ja eri ikäisiä ihmisiä on käynyt heitä leikittämässä. On käynyt lapsia ja aikuisia. Meille se on tärkeää, että pennut juuri tässä iässä pääsevät täällä synnyinkodissaan tapaamaan mahdollisimman paljon eri-ikäisiä ihmisiä ja saamaan heistä hyviä kokemuksia. Sen on tutkimuksissakin todettu olevan hyväksi pennun rohkeuden kehitykselle ja helpottaa ja…
Tutkimusmatkailijoiden tutkimuspäivä
Tutkimusmatkailijat kävivät tänään eläinlääkärillä Lempäälässä ja saivat samalla sirut. Reippaita lapsukaisia oli. Kovasti häntä pystyssä painelivat tutkimaan tutkimushuonetta ja kerjäsivät rapsutuksia hoitohenkilökunnalta hännät heiluen. Sirutuskin meni melko huomaamattomasti vaikka Kolumbus ja Cook olivatkin hieman sitä mieltä, että muu osuus tutkimuksesta oli kivempaa. Marianne, Mary ja Herra Livingstone eivät reagoineet sirutustoimitukseen mitenkään. Eivät ehtineet, kun oli…
Pentujen kuulumisia
Jälleen on viikko vierähtänyt ja pennut kasvaneet ja kehittyneet hurjasti. Painoa on kaikille kertynyt lisää tasaisesti – samoin vauhtia. Böndetkin täyttivät perjantaina 4 viikkoa ja siirtyivät nauttimaan osan ravinnostaan kiinteässä muodossa. Hyvinhän se niille tuntui maistuvankin kuten oheisesta videosta näette. Myös Tutkimusmatkailijoilla on ollut vauhti päällä. Nämä pallerot tulivat 6 viikon ikään lauantaina ja muistuttavat…
Pennut kasvaa ja vauhti kiihtyy
Aikaa on mennyt edellisestä postauksesta, mutta se johtuu vain siitä, että kiirettä on pitänyt. Kaikki on pentulaatikkoväellä kunnossa. Tutkimusmatkailijat täyttivät lauantaina 5 viikkoa ja niiden touhut ovat jo varsin koiramaisia. Osaavat jo juosta ja leikkiä ja riehua, syödä kiinteää ruokaa, härnätä isompia koiria, roikkua ihmisen varpaassa, sukassa ja puntinlahkeessa ja muutoinkin ovat mielellään kaikessa mukana….
Tuhinaa pentulaatikossa
Meillä on ollut varsin toihukkaat pari viikkoa täällä. Kahdet pennut on saatettu maailmaan ja kasvun alkuun. 24.10.2019 syntyneet Meerin pennut saivat teemakseen Tutkimusmatkailijat. Tämä teema syntyi siitä, että tämä pentue vaikuttaa meidän aiempiin verrattuna varsin reippailta. Ensimmäiset lähtivät pentulaatikosta reissaamaan ympäri olohuonetta jo 3 päivän ikäisinä. Eilen kävin näille matkaajille hankkimassa kehäänsä pinnasängynpehmusteet että pysyvät…
Pentusuunnitelmat toteutuu!
Syksy on saapunut Lempääläänkin. Pakkasöitä on ollut jo muutamia ja kesäkukat loputkin ovat menneitä. Ella tuntuu olevan innoissaan aamupakkasista lenkeillä ja pomppii pitkässä nurmikossa. Ilmeisesti se rapisee kivasti tassujen alla. Ei meinaa muistaa tarpeitaan tehdä ollenkaan. Mitenhän sekaisin se meneekään kun ensilumi sataa. Uusia “ruusuja” on kuitenkin luvassa – tai ainakin toivomme niin kovasti. Sekä…
Terveystuloksia ja pentusuunnitelmia
Tässä on kesä vierähtänyt mukavasti näitä uusia verkkosivuja rakennellessa ja hieman koiranäyttelyissä käydessä ja ihan vaan lomaillessa. Tekstejä ei ole oikein ehtinyt kirjoitella, kun on ollut muuta aktiviteettiä niin paljon. Mutta koirarintamalla meillä on iloisia uutisia. Kaikkiaan kolme koirulia on terveystestattu tässä lähiaikoina ja jalostuskäyttöön soveltuviksi todettu! Ellie eli Qoontip’s Suvi Suloisempi kävi Ahma Eläinklinikalla…
Aika rientää ja vauhtia riittää
Aika rientää kuin siivillä tämän pentulauman kanssa. Kaikki 8 pentua ovat jo niin isoja, etteivät mielellään enää aikaansa tuhlaisi joutavissa pentuaitauksissaan vaan riekkumaan pitäisi päästä lattialle. Tai sitten ulos tarhaan. Siellä sitä puuhaa vasta riittääkin. On oksahommia ja ruohonleikkuuta ja omenoitakin on puu pudottanut tarhankin puolelle. Niitä on kiva kanniskella ja järsiä. Pikkuiset pääsevätkin ulos…
Pentulaatikoiden kuulumisia: Kaikki hyvin
Pentulaatikoissa on päivä päivältä enemmän ohjelmaa. Helyn pennut päättivät jo jättää turvallisen pesänsä ja lähtivät omatoimisesti tutkia ympäristöään kolmen viikon ikäisinä. Yhtenä päivänä neiti Pyörremyrsky tuli kirjaimellisesti vastaan häntä heiluen muutaman metrin päähän pentulaatikostaan kun tulin töistä. Ne me siirrettiinkin viikonloppuna isompaan aitaukseen, jossa on tilaa harjoitella paperille pissimistä ja kävelyä sekä leikkimistä. Ensimmäinen yö meni itkeskellen, mutta…
Lisää pentuja laatikkoon ja varjoja
Edelliset muutamat viikot ovat todella menneet vauhdilla. Jotenkin sitä oli taas vuodessa ehtinyt unohtaa, että eivät nämä ensimmäiset viikotkaan välttämättä kovin rauhallisia ole. Tai toisinaan on, tällä kertaa taas ei niinkään ole ollut. =D Hieman kasvattajan sydän koki tihentynyttä sykintää kun yllättäen viikon ikäisenä yhden pennun paino laski ja siitä tuli kovin veltto. Niin pienelle…