Loppuvuosi meni vauhdilla. Meidän kennelissä pentujen lähdettyä omiin koteihinsa lokakuulla keskityttiin arjen palauttamiseen jälleen normaaliksi. Uusia pentuja ei tällä kertaa jäänyt kotiin kasvamaan, joten normiarjen rakentaminen jatkui kotona olevien kuuden koiran ja kolmen kissan voimin. Pennut ovat ihania, mutta laittaa laumaa ja sen rutiineja aina hieman erilaiseen asentoon. Meillä kun pennut kasvavat tässä kaiken perhe-elämän…
Meidän elämää
Pentujen kuulumisia
Pennut lähtivät omiin koteihinsa vuoden vaihteen molemmin puolin. Myös herra Livingstone löysi kotinsa tervehdyttyään ja voi omassa perheessään varsin hyvin. Hän sai nimekseen Patu. Ja sitten tuli korona. Koko maailma istuu nyt tuon pienen viruksen polvella ja syö sen kädestä. Meidän elämäämme täällä pienessä pirtissä tuo vaikuttaa siten, että itse olen kotona etätöissä, mutta Tero…
Chillailua ja linnunlaulua
Tänään oli niin mukava etätyöpäivän aamu, että laitoin tytöt tarhaan jo heti aamusta. Itse tein hieman pihahommia siinä samalla ja kuuntelin lintujen laulua. Ehkä tytötkin kuuntelivat, en tiedä. Ainakin ne nauttivat olostansa lämpöisessä kesäaamussa.
Näyttelytreenejä omalla porukalla
Välillä on mukava harjoitella ihan perusjuttuja näyttelyihin liittyen ihan vaan omalla porukallakin. Tänään me kokoonnuttiin pienellä joukkiolla yhden koulun takapihalle treenailemaan rauhalliseen (mutta vieraaseen) ympäristöön vähän näyttelyiden perusasioita: paikallaan seisomista, näyttelyhihnassa kulkemista ja kuuntelua.
Puolen vuoden kuulumiset
Melkoinen alkuvuosi ollut takana meidän perheessä. Työt (muut kuin kenneliin liittyvät) veivät allekirjoittaneen elämää kuin pässiä narussa alkuvuoden. Syksy vaikuttaisi seesteisemmältä ja kesä on ollut varsin leppoista aikaa. Lämmöstä ollaan ilmalämpöpumpun viileydessä nautittu ja sopivasti annostellen pihallakin. Remonttia ollaan koitettu hitusen tehdä muiden puuhien lomassa. Isoimpana (ainakin koirien mielestä) remppana saatiin vihdoin pikkukoirien oma ulkotarha valmiiksi. Hyvin ne kissojenkin tarhassa…